Kaikki mitä olen halunnut sanoa

NEJ-muistion tarina päättyy agilityn SM-kilpailuihin. Lajinsa viimeisiä skabojamme voin muistella lämmöllä. Onnistuminen on sitä, että Neleh tiesi koko ajan mihin mennään ja minä olin reilu ohjaaja.

Vaikka petasin koiran reitin parhaalla mahdollisella tavalla, Neleh ei löytänyt putken suuta vaan pamautti päätä pahkaa esteen kylkeen. Radan jälkeen selvisi, että tuomari oli rokottanut Nelehiä myös pituuden kosketuksesta. Siihen virheeseen eivät olisi auttaneet tasajaloin hyppelyt saati kärrynpyörät. Agility nyt vain on sellaista.

Kuusi kertaa näissä kisoissa on opettanut, ettei harmistua saa. Mitä sitten, vaikka koiran jalka osuu pituuteen ja kaveri juoksee päin putkea? Ei Neleh hoksannut, että pieleen meni. Neleh tuli maaliin voittajana. Nopeus pienen putkitörmäyksen kanssa oli noin 4,1 metrin luokkaa. Se on tavanomaista kyytiä meille. Samoin aattein jatkamme Seinäjoella.

Vappu Alatalo totesi, että tavoitteita pohtiessaan kilpailijan tulee huomioda, onko menopelinä Porsche vai Lada. Arvostukseni agilityohjaajia ja -kouluttajia kohtaan ei perustu koiran nopeuteen tai menestykseen. Upea koira voi saada keskinkertaisen ohjaajan kanssa loistavia tuloksia. Taitava kouluttaja sen sijaan tekee keskinkertaisestakin koirasta voittajan. Agility on nyt mielenkiintoisempaa kuin koskaan. Kouluttaminen pelkästään bc-näkökulmasta on unohdettu, mikä näkyy kilparadoilla. Uusia tuhkimotarinoita tupsahtelee tuon tuosta. Tahdon ajatella, että Jente on viritetty Lada. Kyse ei siis ole Jenten rajoitteista vaan omista puutteistani. Kuva siitä, millaiseksi ohjaajaksi haluan kehittyä, on selkeä.

NEJ-muistion taru on hyvä lopettaa seesteisiin tunnelmiin. Viiden vuoden aikana päiväkirjamainen raportointi on kehittynyt omannäköisekseni. Ei minusta ole kirjoittamaan mitään elämää suurempaa, mutta se ei ole estänyt leikittelemästä sanoilla omaksi ilokseni. Lopettamispäätöksen teen haikeana, mutta helpottuneena. Sanomisiani ei voida enää käyttää minua vastaan, eikä rehellisenä tarkoittamiani asioita käännetä joksikin ihan muuksi.

Kaikkea kestää aikansa, sanotaan. Nyt, kun tarvitsen aikaa muuhun, minunkin on aika siirtyä vehreämpiin maisemiin. Ilman elämän käänteiden pohtimista blogitekstien muodossa voin keskittyä tärkeimpään, nauttia hetkestä ja luoda uusia muistoja. Liikkuva kuva tarjoaa mielenkiintoisia kerronnan mahdollisuuksia, mutta blogimaailmaa vähemmän aihetta henkilökohtaiseen kritiikkiin. NEJ-poppoo ei sittenkään katoa maailman kartalta, vaan jatkaa riehakasta kulkuaan YouTuben rokkaavassa miljöössä:



Vielä on kerrottavana hieno uutinen. Keskikesän auringon säteet ulottuvat Fasun risukasaankin. Vaikka ensimmäisen eläinlääkärin diagnoosi oli musertava, leikkauspäivänä polvea ei saatu paikoiltaan. Ei mitenkään päin provosoituna, eikä edes koiran ollessa rauhoitettuna. Kasa röntgenkuvia vakuutti pidättäytymään suunnitellusta operaatiosta: leikattu polvi ei voisi olla siistimpi. Näemme parhaaksi luottaa leikkaavan lääkärin sanaan. Pitkän tutkimussession päätteeksi lihaskuntoharjoittelu määrättiin edelleen tärkeimmäksi lääkkeeksi. Fasu komennettiin liikkumaan siten, miten koiran mieli tekee. Senni vapautti Fasun. Ja Fasuhan juoksi.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.

Minä kiitän uskollisia lukijoitamme ja kumarran syvään.

 Hallittu kaaos. Vuosi sitten juhannuksena näpätty otos kiteyttää oivasti joukkiomme luonteen yksiin raameihin.